Teffisivustot netissä

Nettitreffit

Nettitreffailu on jännittävää, etenkin siinä vaiheessa, kun sovitaan ensimmäinen tapaaminen kasvotusten. Mitä jos kumppani ei vastaa yhtään odotuksia? Mitä jos kemiat eivät lainkaan kohtaa ja mitä jos toinen pyrkii liian liki tai takertuu? Monia kysymyksiä ja epäilyksiä kumpuaa mieleen, mutta niistä huolimatta ensimmäisille treffeille kannatta pyrkiä menemään mahdollisimman avoimella mielellä.

Ensimmäisille treffeille ei oikeastaan kannata edes juuri valmistautua, sillä on tärkeää mennä paikalle omana itsenään. Joitakin hyviä ohjeita toki on ensimmäisille treffeille, ja mikäli tuntee itsensä epävarmaksi, kannattaa niitä kerrata.

Miten treffailla muuten?

Treffiseuraa on kaikkein helpoin hakea tänä päivänä netistä. Ja niin todennäköisesti suurin osa sinkuista tekeekin. Toinen, etenkin Etelä-Suomen kaupungeissa jonkin verran yleistynyt tapa on harrastaa sokkotreffejä ja pikatreffejä, joissa ennalta tuntemattomia ihmisiä tavataan nopeasti järjestetyssä tapahtumassa. Nettitreffeille ei kuitenkaan tarvitse lähteä sokkona, vaan taskussa on jonkinlainen käsitys treffikumppanista ja valmiiksi kiinnostus tätä kohtaan.

Nettitreffien kautta yhä useampi löytää tänä päivänä vakituisen kumppanin, jopa avio- tai avopuolison. Jokainen tuntee ainakin yhden parin, joka on tavannut alun perin netissä. Jotkut ovat löytäneet kumppanin pitkän etsinnän jälkeen, toiset taas tapaavat toisensa kuin ihmeen kaupalla netissäkin ihan ensimmäisinä, ja heti ensitreffeiltä lähtien alkavat kulkemaan kimpassa.

Missä parhaat nettitreffit?

Nettitreffisivustoja on Suomessakin yli kolmekymmentä, joten ei välttämättä ole helppoa löytä itselle se paras mahdollinen. Lienee kuitenkin helpointa ja nopeaa aloittaa treffiura paikasta, jossa on varmasti muitakin. Esimerkiksi suositusta ja edullisesta Suomi24 Treffit palstalta tai E-kontaktista, joka on suurin suomalainen treffisivusto ja kokonaan suomalainen. Ilmaista treffisivua hakeva voi kokeilla Happy Pancakea tai Suomideittiä.

 

E-kontakti

E-kontakti on toistaiseksi Suomen suosituin maksullinen treffipalsta. E-kontaktia voi kokeilla ilmaiseksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen käyttäjä alkaa maksamaan noin 35 euron kuukausimaksua. Sivusto on suunnattu sinkuille, jotka ovat täysi-ikäisiä. Tilastojen mukaan jopa 75 % E-kontaktin käyttäjistä löytää seuraa.

 

 

Sopii sinulle, jos olet:
- iältäsi 18-70
- sinkku ja haet parisuhdetta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomi24 Treffit

Suomi24 Treffit oli vielä kymmenen vuotta sitten ehdottomasti suosituin treffipalsta. Se on saanut nykyään niin paljon kilpailijoita, eikä siellä siten ole sellaista ruuhkaa kuin aiemmin. Suomi24 Treffit on kuitenkin edullinen ja helpostilähestyttävä nettitreffisivusto. Sivustolle ovat tervetulleita kaikki yli 16-vuotiaat.

 

 

Sopii sinulle, jos olet:
- olet yli 16 vuotias
- sinkku ja haet mitä tahansa seuraa

 

 
 
 
 
 
 
 

Happy Pancake

Happy Pancake on on yksi suosituimmista täysin ilmaisista treffisivustoista, vaikka ihan kotimaisia täysin ilmaisia sivustojakin on, esimerkiksi Suomideitti. Sivusto on ulkomainen, mutta sen käyttö on suosittua myös Suomessa.

 

Happy Pancake

 

Sopii sinulle, jos olet:
- iältäsi noin 18-65
- et halua maksaa palvelusta

 


Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?


Siirry alkuun