Teffisivustot netissä

Treffisivut: Näillä aloilla petetään eniten

Treffisivut: Näillä aloilla petetään eniten

Pettämissivusto Ashley Madison on selvittänyt kyselytutkimuksella, minkä alojen ja ammattien edustajat pettävän todennäköisimmin. Naisten ja miesten kohdalla listat näyttävät hieman erilaisilta, vaikka 12 yleisimmin pettävän alan listalla pyörivät aika lailla samat ammattiryhmät.

 

Keitä sitten ovat nämä, ketkä herkimmin pettävät? Listalta on selvästi luettavissa joitakin syitä pettämisriskiin. Ainakin matkustaminen, vuorotyö ja reissaaminen, työn epäsäännöllisyys on yksi riski pettämiseen. Todennäköisesti joustavat työajat sekä lukuisat matkapäivät tuovat eteen mahdollisuuksia pettämiseen ja siten myös sitä tapahtuu enemmän. Ei ole ihme, että esimerkiksi maatalousalalla tai sosiaalialalla pettäminen on harvinaisempaa.

 

Ashley Madisonin ammattikyselyyn vastasi 1074 sivuston käyttäjää. Yllättävää kyllä vastauksista ilmeni, että vaikka pettäminen olikin yleistä, vastaajat olivat melko lojaaleja työpaikalleen. Lähes puolet ei ollut koskaan vaihtanut työpaikkaansa, ja mikäli työpaikkaa oli vaihdettu, sitä ei tehty useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

 

Miesten 12 yleisimmin pettävää alaa:

1. Käsillään töitä tekevät

Tähän kategoriaan laskettiin rakennusalan ammattilaiset, putkimiehet, sähkömiehet jne, joita kaikista miesvastaajista oli 29 prosenttia. Ashley Madisonilta arvellaan tämän alan yleisyyden pettämissivustolla johtuvan vuorotyöluonteisuudesta sekä mahdollisesti reissutyöstä. Salasuhteet on helppo piilottaa parisuhteessa, kun työ on epäsäännöllinen ja liikkuva.

2. IT-ala

12 prosenttia pettäjämiehistä työskenteli IT-alalla.

3. Yrittäjät

Yrittäjät olivat kolmanneksi yleisin pettäjäryhmä sekä miehillä että naisilla. Asiantuntijat arvioivat, että yrittäjät tekevät omanlaisiaan ratkaisuja usein yhteiskunnassa ja työelämässä, niin miksei myös pari- ja seksisuhteissakin.

4. Myynti-, tarjoilu- ja ravintola-ala

8 prosenttia miesvastaajista työskenteli näillä aloilla, esimerkiksi tarjoilijoina, baarimikkoina tai hotellissa.

5. Rahoitusala

8 prosenttia vastaajista työskenteli rahoituksen parissa.

6. Markkinointi ja viestintä

6 prosenttia pettäjämiehistä oli töissä markkinoinnissa tai viestinnässä.

7. Lääketiede

Lääkäreinä ja sairaanhoitajina työskenteli 5 prosenttia miesvastaajista.

8. Lakiala

Lakiasioiden parissa työskenteli 4 prosenttia vastaajista.

9. Opetus

Opettajina, luennoitsijoina ja professoreina työskenteli 4 prosenttia vastaajista.

10. Taide ja viihde

Yllättävää kyllä pettäviä taiteilijamiehiä löytyi vain kolme prosenttia vastaajista.

11. Maatalous

Kolme prosenttia miesvastaajista oli töissä maatalousalalla.

12. Sosiaalityö

Kaksi prosenttia työskenteli sosiaalialalla.

 

Naisten 12 yleisimmin pettävää alaa:

1. Lääketiede

Enemmistö kumppaniaan pettävistä naisista työskenteli lääkäreinä tai sairaanhoitajina, jopa 23 prosenttia.

2. Opetusala

Opettajia ja muita opetusalalla työskenteleviä oli 12 prosenttia pettävistä naisista.

3. Yrittäjät

Yrittäjät ovat kolmantena niin miesten kuin naistenkin pettämislistalla. Tämä saattaa selittyä yrittäjien vapaamielisestä ja avarasta asenteesta työhönsä ja sitä kautta myös salasuhteisiin.

4. Rahoitusala

9 prosenttia naisvastaajista työskenteli rahoituksen parissa.

5. Sosiaalityö

Sosiaalityötä teki 9 prosenttia uskottomista naisvastaajista.

6. Myynti-, tarjoilu- ja majoitusala

Kaupoissa, hotelleissa ja ravintoloissa työskenteli 9 prosenttia naisvastaajista.

7. IT-ala

IT-alalla työskenteli 12 prosenttia miespettäjistä, kun naispettäjistä 8 prosenttia.

8. Markkinointi ja viestintä

Neljä prosenttia naisvastaajista oli töissä tällä alalla.

9. Käsillään töitä tekevät

Vain neljä prosenttia naispettäjistä kuului tähän ammattiryhmään, kun miehistä jopa 25 prosenttia. Voimmeko tehdä päätelmän, että naislääkärit himoitsevat fyysisissä ammateissa työskenteleviä miehiä ja toisinpäin?

10. Lakiala

Neljä prosenttia pettäjänaisista palveli oikeuslaitosta.

11. Taide ja viihde

Taide ja viihde alat eivät ole maineensa veroisia, sillä menneinä vuosikymmeninä näitä aloja on perinteisesti pidetty elostelevina. Tämä ala kuitenkin on sekä miesten että naisten listojen hännillä. Neljä prosenttia naisvastaajista kuului tähän ryhmään.

12. Politiikka

Yksi prosentti naisista työskenteli politiikan parissa.

 

Lähde: Business Insider


Takaisin

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)


Siirry alkuun